Ähtärin varikko

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ähtärin Varikko)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ähtärin Varikko (lyhenne ÄHTV), entinen Ähtärin Asevarikko (ÄhtAseV), oli Puolustusvoimien itsenäinen varikko ja nykyinen Räjähdekeskuksen yksikkö Ähtärin Inhassa Etelä-Pohjanmaalla. Varikon päätehtävänä on hankkia, huoltaa, varastoida sekä jakaa räjähdemateriaalia. Varikko on nykyisin osa Puolustusvoimien Logistikkalaitokseen kuuluvaa Räjähdekeskusta tuotantotoiminnan ja 1. Logistiikkarykmenttiä varastoinnin osalta.

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varikosta tuli vuoden 2008 alussa Haapajärven Asevarikon sekä Parkanon ja Keuruun Pioneerivarikon tavoin Räjähdelaitoksen osasto [1]. Räjähdelaitoksen esikunta sijoittui Inhaan.

Vuoden 2013 alusta lukien varikko on ollut osa uutta Räjähdekeskusta.[2]

Varikkoon kuuluu myös Palolammen varastoalue ja sen yhteydessä toimiva massaräjäytysalue ammusten tuhoamiseksi.

Henkilöstö ja johto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varikko työllistää yli 130 henkeä.[3] Varikon päällikkö vuonna 2013 on insinöörimajuri Pentti Rinne. Aikaisempia päälliköitä ovat olleet mm.

  • vänrikki Arvo Rinta-Kanto 1940
  • kapteeni Fredrik Weidenbach 1940
  • majuri Martti Tammelin 1940–1944
  • majuri Paavo Simola 1945–1959
  • majuri Lauri Heimonen 1959–1961
  • majuri Eino NIssinen 1962–1967
  • majuri Raimo Ericsson 1967–1972
  • majuri Reijo Tuononen 1972–1983
  • everstiluutnantti Esa Hyyppä 1983–1991
  • everstiluutnantti Seppo Vaajamo 1991–1993
  • everstiluutnantti Kari Lehtelä 1993–2000
  • everstiluutnantti Seppo Korkeila 2000–2004
  • everstiluutnantti Kari Maijala 2004–2007[4]
  • everstiluutnantti Seppo Korkeila

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varikko on perustettu 1.2.1940 nimellä Ampumatarvikevarikko 8 Ähtärin Inhan kylään, Myllymäelle menevän maantien ja Väliveden väliselle alueelle. Ensimmäisenä päällikkönä toimi sotilasvirkamies Arvo Rinta-Kanto[4]

Aikaisemmat nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varikon aikaisemmat nimet ovat olleet:

  • Ampumatarvikevarikko 8 (ATV8) 1940–1941
  • Asevarikko 8 (AseV 8) 1941–1945
  • (Inhan) Keskusvarikko 4 (KeskusV 4) 1945–1953
  • Asevarikko 7 (AseV7) 1952–1992 ja
  • Ähtärin Asevarikko vuoteen 2007

Keskusvarikko 4:n aikakautena varikkoon kuului Eläinlääkintävarikko, joka siirtyi Parkanoon 1949. Suurimmillaan 1945 varikon vahvuus oli yli 400 henkeä.[4]

Tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varikon ensimmäinen tehtävä oli ampumatarvikkeiden varastointi ja huoltaminen.

Sodan jälkeen varikko teki myös asehuoltoja. Asehuoltola lakkautettiin 1976 ja varikon päätehtäväksi tulivat ampumatarvikkeiden huoltaminen ja tuotantotehtävät. Puolustusvoimien tarvitsemat savut tehtiin Inhassa vuosina 1969–1973. Varikosta muodostui koulutusampumatarvikkeiden jakotoiminnasta vastaava yksikkö.

Vuonna 1966 varikon alueeseen liitettiin Palolammen varastoalue, jonka käyttöönoton jälkeen varikon varastointikapasiteetti kasvoi huomattavasti. Patruunoiden ja muiden pienräjähteiden hävittämistä varten rakennettiin varikolle hävittämislaitos 1980-luvulla.

Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen perustamisen 1993 jälkeen varikon päätehtäviksi muodostuivat edelleen koulutusampumatarvikkeiden jako joukoille, ampumatarvikkeiden huolto- ja tuotantotoiminta sekä räjähteiden hävittäminen.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Räjähdelaitos (Web Archive 17.1.2010) 2.7.2009. Puolustusvoimat. Arkistoitu 17.1.2010. Viitattu 3.1.2015.
  2. Räjähdekeskus aloittaa tammikuussa 25.10.2012. Puolustusvoimat, Uutisarkisto. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 3.1.2015.
  3. Supistukset täsmentyivät. Yle uutiset Pohjanmaa 17.1.2011.
  4. a b c d Pauli Kinnarinen: Ähtärin Asevarikko 1940–2007. Ähtärin Asevarikko, 2007.