Äänteellisesti motivoidut sanat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Äänteellisesti motivoidut sanat (ekspressiivisanat) on yhteisnimitys sellaisille sanoille, joiden merkitys ja äänneasu ovat jollain tavoin yhteydessä toisiinsa.[1] Äänteellisesti motivoitujen sanojen pääryhmät ovat

Sekä onomatopoeettisten että deskriptiivisten sanojen muodostus perustuu kunkin kielen äännejärjestelmään. Esimerkiksi suomessa koiran ääntelyä kutsutaan haukkumiseksi, mutta englanniksi vastaava sana on bark. Kumpikaan sanoista ei täysin pysty jäljittelemään koiran todellista ääntä, mutta siitä huolimatta molemmat koetaan sen ääntä jäljitteleväksi. Vastaavasti suomen kielessä erilaisia ääniä jäljitellään klusiilin ja lateraalin yhdistelmällä, joiden välissä on vokaali (kilisee, kolisee, pärisee, pörisee). Esimerkiksi englannin kielessä vastaavia ääniä jäljitellään toisenlaisilla äänteellisillä konventioilla.

Deskriptiivisiksi koettujen sanojen äänneasu vaihtelee hyvin paljon eri kielissä. Deskriptiivisanat eivät jäljittele ääntä, mutta niissä on jokin kuvailevaksi koettu ja affektia välittävä äänteellinen konventio, ikään kuin kieltenpuhujien sopimus. Niinpä suomen kielessä keskeinen deskriptiivisanojen piirre on ö-vokaalin runsas esiintyminen (töllöttää, pörröttää). Etymologian kannalta äänteellinen motivaatio kelpaa sanan taustan selitykseksi vain silloin kun sana syntyy ikään kuin tyhjästä[2], niin että sillä ei ole etymologiaa.

Monet tutkijat jakavat sanat motivaation kannalta neljään ryhmään: äänteellisesti motivoituihin, morfologisesti motivoituihin, semanttisesti motivoituihin ja motivoimattomiin eli läpikuultamattomiin sanoihin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Sanoista ja motiiveista. Anneli Hänninen. PDF. KRC.karelia.ru. Viitattu 4.1.2015.
  2. Sanastontutkimus ja historiallinen fonologia. Jaakko Häkkinen. PDF. Viitattu 4.1.2015.