Kansandemokratia
Osa artikkelisarjaa |
Valtiomuodot |
---|
Vallan lähde |
(Itsevaltius)
|
(Uskonnollinen valta)
|
Vallan ideologia |
(yhteiskuntapoliittiset ideologiat)
|
(sosioekonomiset ideologiat)
|
Globaali vs. paikallinen (geokulttuuriset ideologiat)
|
Vallan rakenne |
Yhtenäinen |
Kansainväliset suhteet |
Kansantasavalta tai kansandemokratia on marxilais-leniniläisten puolueiden hallitsemissa valtioissa käytetty hallintomuoto. Nimitys kansandemokratia sisältää ajatuksen, että järjestelmä eroaa porvarillisesta demokratiasta. Ideologian mukaan valta oli työväenluokan eli ns. proletariaatin. Tällöin valtio on ”koko kansan valtio”, koska porvaristo luokkana on hävinnyt. Tällöin ei enää ole tarvetta porvarilliselle demokratialle, jonka Vladimir Lenin näki kaikkein tehokkaimpana diktatuurin muotona, joka alistaa työväenluokkaa, puolustaa porvaristoa ja antaa etuoikeuksia porvaristolle riistäjäluokkana.[1]
Yhteistä kansandemokratioille on demokraattiseen sentralismiin perustuva yksipuoluejärjestelmä ja kommunistisen puolueen johtoasema. Kansandemokratioita nimitettiin kommunistisiksi tai sosialistisiksi valtioiksi. Vaaleissa ehdokkaat ovat kommunistisen puolueen jäseniä tai vähintäänkin sen hyväksymiä. Kommunistipuolueen ohella saattaa olla epäitsenäisiä apupuolueita, esimerkiksi talonpoikien puolue. Itäblokin kansandemokratioiden kommunistihallitukset kaatuivat vuonna 1989. Lopullisesti itäblokki hajosi Neuvostoliiton hajottua 26. joulukuuta 1991.[2]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäiset kansandemokratiat muotoutuivat toisen maailmansodan jälkeen, kun Neuvostoliitto alkoi korostaa marxilais-leniniläisen järjestelmän ylivoimaisuutta kapitalismiin verrattuna. Tämä merkitsi, että eri maiden kommunistipuolueita rohkaistiin ottamaan valta itselleen. Sodan voittajavaltioihin kuuluneen Ison-Britannian pääministeri Winston Churchill piti maaliskuussa 1946 puheen, jossa hän pahoitteli, että Itä-Eurooppa on jäämässä rautaesiripun taakse Neuvostoliiton määräysvaltaan.[3]
Neuvostoliitto toteutti kansandemokratioiden muodostamisen Josif Stalinin uskotun miehen Andrei Ždanovin johtamana vuodesta 1947 alkaen. Tätä varten perustettiin Kominform-järjestö. Monet itäeurooppalaiset tunsivat kiitollisuutta venäläisille natsimiehityksen lopettamisesta. Kommunistipuolueet saivat paljon kannatusta, ja Kominform ohjasi niitä hankkimaan vaikutusvaltaa myös poliisivoimissa ja armeijassa. Neuvostoliitto takasi niille, että jos he pääsevät valtaan, he myös pysyvät vallassa.[4] Esimerkiksi Tšekkoslovakiassa kommunistit saivat vallan itselleen lyhyen tapahtumasarjan tuloksena. Helmikuussa 1948 hallituspuolueet riitautuivat ja ei-kommunistit erosivat siitä. Kommunistit jäivät hallitukseen ja ottivat haltuunsa tärkeimmät virkapaikat. Presidentti Beneš pelkäsi maan joutuvan sisällissotaan ja nimitti täysin kommunistisen hallituksen 25. helmikuuta 1948. Tämän jälkeen kommunistit eivät enää antaneet valtaa muille puolueille.[5]
Marxilais-leninistiset kansantasavallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtio | Vuodesta |
---|---|
Kiinan kansantasavalta | 1949 |
Laosin demokraattinen kansantasavalta | 1975 |
Historialliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtio | Vuodet |
---|---|
Albanian kansantasavalta | 1976–1998 |
Angolan kansantasavalta | 1975–1992 |
Beninin kansantasavalta | 1975–1990 |
Buharan sosialistinen kansantasavalta | 1920–1925 |
Bulgarian kansantasavalta | 1946–1990 |
Etiopian demokraattinen kansantasavalta | 1987–1991 |
Horezmin sosialistinen kansantasavalta | 1920–1925 |
Jemenin demokraattinen kansantasavalta | 1967–1990 |
Jugoslavian liittokansantasavalta | 1945–1963 |
Kamputsean kansantasavalta | 1979–1989 |
Kongon kansantasavalta | 1969–1992 |
Korean demokraattinen kansantasavalta | 1948–1992/2009[6] |
Mongolian kansantasavalta | 1924–1992 |
Mosambikin kansantasavalta | 1975–1990 |
Puolan kansantasavalta | 1952–1989 |
Romanian kansantasavalta | 1947–1965 |
Tuvan kansantasavalta | 1921–1944 |
Ukrainan kansantasavalta | 1917–1918 |
Unkarin kansantasavalta | 1949–1989 |
Ei-marxilais-leninistiset kansantasavallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtio | Vuodesta |
---|---|
Algerian demokraattinen kansantasavalta | 1962 |
Bangladeshin kansantasavalta | 1971 |
Korean demokraattinen kansantasavalta | 2009 |
Historialliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtio | Vuodet |
---|---|
Krimin kansantasavalta | 1917–1918 |
Länsi-Ukrainan kansantasavalta | 1918–1919 |
Unkarin kansantasavalta | 1918–1919 |
Valko-Venäjän kansallinen tasavalta | 1918–1919 |
Kubanin kansantasavalta | 1918–1920 |
Ukrainan kansantasavalta | 1917–1921 |
Korean kansantasavalta | 1945–1946 |
Sansibarin kansantasavalta | 1963–1964 |
Libyan suuri sosialistinen arabikansantasavalta | 1977–2011 |
Donetskin kansantasavalta | 2014–2022 |
Luhanskin kansantasavalta | 2014–2022 |
Nykyiset demokraattiset tasavallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtio | Vuodesta |
---|---|
Etiopian demokraattinen liittotasavalta | 1991 |
Itä-Timorin demokraattinen tasavalta | 1975/2002 |
Kongon demokraattinen tasavalta | 1997 |
Nepalin demokraattinen liittotasavalta | 2008 |
São Tomén ja Príncipen demokraattinen tasavalta | 1975/1990 |
Sri Lankan demokraattinen sosialistinen tasavalta | 1972 |
Historialliset marxilais-leninistiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtio | Vuodet |
---|---|
Vietnamin demokraattinen tasavalta | 1945–1976 |
Sudanin demokraattinen tasavalta | 1969–1985 |
Saksan demokraattinen tasavalta | 1949–1990 |
Somalian demokraattinen tasavalta | 1969–1991 |
Madagaskarin demokraattinen tasavalta | 1975–1992 |
Afganistanin demokraattinen tasavalta | 1978–1992 |
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ https://en.internationalism.org/ir/100_theses.htm
- ↑ Visuri, s. 284–288
- ↑ Visuri, Pekka. Suomi kylmässä sodassa. ISBN 978-951-1-20925-6. Otava Keuruu 2006, s. 71–73
- ↑ Niilola, Kari: Suomettuminen ei pelastanut Suomea. Kanava-lehti 8/2012, s. 57
- ↑ Visuri, s. 78–80
- ↑ Dae-Kyu, Yoon (January 2003). "The Constitution of North Korea: Its Changes and Implications". Fordham International Law Journal 27 (4): 1289–1305. Viitattu 17 February 2020.