Uhrikivenkadun kuppikivi (Hämeenlinna)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Uhrikivi (Hämeenlinna))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaurialan kuppikivi alkuperäisellä paikallaan autokaupan pihassa vuonna 2010.
Kaurialan kuppikivi uudessa sijainnissaan vuonna 2010.

Uhrikivenkadun kuppikivi on Hämeenlinnan Kaurialassa kiven mukaan nimetyn Uhrikivenkadun varrella sijaitseva suuri kivi, jonka pintaan on rautakaudella kaiverrettu kuppeja. Kiven laella on laskettu olevan 136–139 kuppia. Samalla alueella on sijainnut toinen 1940-luvun rakennustöissä hävitetty pienempi kuppikivi.[1]

Uhrikivenkadun kuppikiveä usein sanotaan Suomen suurimmaksi uhrikiveksi, mutta esimerkiksi Hämeenlinnan kaupungin nykyisellä alueella Hauhon Hovikartanon mailla oleva kivi on huomattavasti suurempi. Kanta-Hämeen uhrikivistä Uhrikivenkadun kuppien lukumäärä on ehkä suurin. Kaikkiaan Hämeenlinnan kaupungin nykyiseltä alueelta tunnetaan nykyisin 33 kuppikiveä sekä kaksi miekanhiontakiveä.

Kuppikiven päällä oleviin kuoppiin eli kuppeihin on arveltu laitetun uhriksi esimerkiksi viljaa sadon parantamisen toivossa.

Uhrikiven siirto vuonna 2010

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäisessä sijainnissaan, Uhrikivenkatu 11:ssä sijaitsevan autoliikkeen pihalla, kuppikivi oli pitkään puristuksissa ja piilossa rehevän pensaikon keskellä, minkä johdosta se Museoviraston päätöksellä siirrettiin 27.9.2010 vajaan sadan metrin päähän Uhrikivenkadun ja Matintien kulmaukseen näkyvämmälle paikalle.[2] Kiven siirto herätti paljon vastustusta, mutta siirtämisen myötä kiven suojelu, hoito ja nähtävyyskäyttö ovat parantuneet muinaismuistolain edellyttämällä tavalla.[3]

  1. Museovirasto: kohde muinaisjäännösrekisterissä (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 30.1.2014
  2. Yle: Kohuttu uhrikivi muutti autoliikkeiden ahdingosta uuteen paikkaan, viitattu 30.1.2014
  3. Museoviraston Hämeenlinnan toimipaikan vastaus keskusteluun qaiku.com. 23.6.2010. Viitattu 10.8.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]