Jääkiekon Euroopan cup

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Jääkiekon Euroopan Cup)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Euroopan cup oli jääkiekon seurajoukkueiden välinen turnaus, jolla ratkaistiin Euroopan-mestaruus vuosina 1966–1997. Kilpailun lakkauttamisen jälkeen on pelattu European Hockey Leagueta (EHL) ja European Champions Cupia (ECC). Vuonna 2008 perustettiin samankaltainen kansainvälinen seurajoukkuekilpailu Champions Hockey League, johon seurat eivät tosin aina pääse kansallisen sarjan menestyksen perusteella, vaan kyseessä on seurojen järjestämä kilpailu. Ensimmäisen kautensa jälkeen CHL-liigaa jatkettiin vuonna 2014.[1][2]

Eniten cupin mestaruuksia on voittanut neuvostoliittolainen Moskovan TsSKA, joka hallitsi cupia ylivoimaisesti 1970- ja 1980 luvuilla. Toiseksi menestynein maa cupissa oli Tšekkoslovakia. Vasta 1990-luvulla mestaruus meni Tšekkoslovakian ja Neuvostoliiton ulkopuolelle, kun ruotsalais- ja suomalaisseurat saavuttivat cupin mestaruuden. Kilpailu lakkautettiin vuonna 1997.[1]

Vuosina 1979–1990 Euroopan cupissa ei pelattu loppuottelua kahden joukkueen välillä vaan mestaruus ratkesi sarjataulukon perusteella. Kaudella 1973–1974 TsSKA Moskova pääsi suoraan loppuotteluun ja toisesta loppuottelupaikasta kamppailivat Tilburg Trappers ja Tesla Pardubice. Tesla eteni loppuotteluun, joten Trappersin voidaan katsoa olleen kolmas ja pronssipaikalla.

Loppuottelut ja sijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kausi Mestari Tulos Toiseksi tullut Kolmas Suomalaisjoukkue Sija
1965–1966 Tšekkoslovakia ZKL Brno 6–4, 7–5, 6–2, 6–1 Saksa EV Füssen Karhut 5.-8.
1966–1967 Tšekkoslovakia ZKL Brno 3–2, 5–4 Suomi Ilves
1967–1968 Tšekkoslovakia ZKL Brno 3–0, 3–3 Tšekkoslovakia Dukla Jihlava Ässät 5.-8.
1968–1969 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova 9–1, 14–3 Itävalta Klagenfurter AC KooVee luovutus
1969–1970 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova 2–3, 8–5 Neuvostoliitto Moskovan Spartak HIFK 5.-8.
1970–1971 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova 7–0, 3–3 Tšekkoslovakia Dukla Jihlava HIFK 5.-8.
1971–1972 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova 8–2, 8–3 Ruotsi Brynäs IF Ässät luovutus
1972–1973 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova 6–2, 12–2 Ruotsi Brynäs IF Ilves luovutus
1973–1974 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova 2–3, 6–1 Tšekkoslovakia Tesla Pardubice Alankomaat Tilburg Trappers Jokerit 9.-16.
1974–1975 Neuvostoliitto Krylja Sovetov Moskova 2–3, 7–0 Tšekkoslovakia Dukla Jihlava HIFK 3.-4.
1975–1976 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova 6–0, 4–2 Tšekkoslovakia Poldi Kladno Tappara 3.-4.
1976–1977 Tšekkoslovakia Poldi Kladno 4–4, 4–4 rl.2–1 Neuvostoliitto Moskovan Spartak TPS 3.-4.
1977–1978 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova 3–1 Tšekkoslovakia Poldi Kladno Tappara luovutus
1978–1979 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova Tšekkoslovakia Poldi Kladno Suomi Ässät
1979–1980 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova Suomi Tappara Tšekkoslovakia Slovan Bratislava
1980–1981 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova Suomi HIFK Tšekkoslovakia Poldi Kladno
1981–1982 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova Tšekkoslovakia Vítkovice Saksa SC Riessersee Kärpät 4.
1982–1983 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova Tšekkoslovakia Dukla Jihlava Suomi Tappara
1983–1984 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova Tšekkoslovakia Dukla Jihlava Saksan demokraattinen tasavalta Dynamo Berlin HIFK 5.-8.
1984–1985 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova Saksa Kölner EC Tšekkoslovakia Dukla Jihlava Tappara 6.-10.
1985–1986 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova Ruotsi Södertälje SK Länsi–Saksa SB Rosenheim Ilves luovutus
1986–1987 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova Tšekkoslovakia VSŽ Košice Ruotsi Färjestad BK Tappara 5.-8.
1987–1988 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova Tšekkoslovakia HC Pardubice Suomi Tappara
1988–1989 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova Tšekkoslovakia VSŽ Košice Saksa Kölner EC Tappara luovutus
1989–1990 Neuvostoliitto HK TsSKA Moskova Suomi TPS Ruotsi Djurgårdens IF
1990–1991 Ruotsi Djurgårdens IF 3–2 Neuvostoliitto HK Dynamo Moskova Suomi TPS
1991–1992 Ruotsi Djurgårdens IF 7–2 Saksa Düsseldorfer EG Neuvostoliitto HK Dynamo Moskova TPS 5.-8.
1992–1993 Ruotsi Malmö IF 3–3 rl.1-0 Venäjä HK Dynamo Moskova Suomi Jokerit
1993–1994 Suomi TPS 4–3 Venäjä HK Dynamo Moskova Ruotsi Malmö IF
1994–1995 Suomi Jokerit 4–2 Venäjä HK Lada Toljatti Suomi TPS
1995–1996 Suomi Jokerit 3–3 rl.3-2 Saksa Kölner EC Ruotsi HV71 TPS 14.
1996–1997 Venäjä HK Lada Toljatti 4–3 ja. Ruotsi Modo Saksa Düsseldorfer EG HPK 5.-6.

[3][4]

  1. a b Past European club champions championshockeyleague.net. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 4.10.2014. (englanniksi)
  2. Champions Hockey League kalpa.fi. Viitattu 4.10.2014.
  3. http://sports123.com/
  4. http://www.hockeyarchives.info/archives.htm
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.