Talaskankaan luonnonsuojelualue

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Talaskangas)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Talaskankaan luonnonsuojelualue on lähes luonnontilaisena säilynyt metsä- ja suoalue Savon ja Kainuun rajamailla, Kajaanin (ennen kuntaliitosta Vuolijoen), Vieremän ja Sonkajärven kuntien alueella. Alueella suunniteltiin hakkuita 1980-luvulla, mutta syntyneessä konfliktissa luontoaktivistit estivät ne mielenosoituksin. Talaksen alueen vanhimmista metsistä Metsähallitus ehti kuitenkin hakata suuren osan ennen kuin hakkuut pysäytettiin. Suojelualue siitä tuli vuonna 1994.[1]

Alue on ylävää seutua, mutta siellä ei ole erityisen suuria korkeuseroja. Suuri osa metsästä on tuoretta kangasmetsää. Alueella on vähäisessä määrin täysin koskematonta metsää (Joutenjärven alue on muun muassa on ikivanhaa koskematonta metsää) ja sen keskusosa on ollut hakkaamatta 150 vuoden ajan, 1900-luvun alussa on jonkin verran on suoritettu harvennushakkuitakin alueella ja kaivettu lapio-ojia soiden reunamille. Metsäpalo on polttanut keskusaluetta 1800-luvulla. Siellä elää noin 50 uhanalaista eliölajia.[2]

  1. Talaskankaan historia Luontoon.fi. Metsähallitus. Arkistoitu 12.5.2020. Viitattu 29.12.2019.
  2. Talaskankaan alue Ymparisto.fi. 3.9.2013. Pohjois-Savon Ely-keskus, Kainuun Ely-keskus. Viitattu 29.12.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]